EU:n puolesta – EU on rauhan ja vapauden unioni

EU tarvitsee nyt puolustajia. Olen sellainen.

Hajottavia voimia vastaan

EU on tuonut rauhan Eurooppaan, joka oli vuosisatainen taistelutanner. EU on ihmisoikeuksien ja vapauden unioni. Suosittelen kaikkia lukemaan EU:n perusoikeuskirjan, joka on yksi EU:n perussopimuksista. Siinä määritellään EU:n arvopohja. Se on aika kova setti! Ja se on ankkuroitu syvälle EU:n dna:han. Maailma olisi paljon parempi paikka, jos EU:n ihmisoikeudet olisivat kaikilla maailman ihmisillä.

Liikkeellä on EU:ta hajottavia voimia. Niitä on jäsenmaissa. Katsotaan vaikka oikeusvaltion polkemista Puolassa ja Unkarissa ja ahdasmielisen äärioikeiston nousua. Myös EU:n ulkopuolella on voimia, jotka haluaisivat nähdä sen hajanaisena ja heikkona edistääkseen omia valta- ja kauppapoliittisia agendojaan.

 

Muuttunut geopolitiikka

Geopoliittinen tilanne on muuttunut. Euroopalla ei ole enää historiallista johtoasemaa maailmassa – ei edes USA:n kumppanina. Trumpin arvaamaton hallinto on osoittanut, että Eurooppa on lopulta yksin turvallisuuspolitiikassa.

Aasian taloudet kasvavat, maailmantalouden painopiste jatkaa siirtymistään itään. Kiina rakentaa määrätietoisesti ja järjestelmällisesti itsestään supervaltaa.

Venäjä naapurissamme haikailee menetetyn suurvalta-aseman perään. Ukraina on lähempänä Suomea kuin Pariisi. Mihin joukkoon haluamme kuulua?

Afrikassa väestö jatkaa räjähdysmäistä kasvuaan. Suurella osalla sen väestöstä ei ole näköpiirissä työtä, turvallisuutta eikä tulevaisuutta. Ilmastonmuutos tekee isoista alueista elinkelvottomia. Pakolais- ja siirtolaisvirroista – tulevista kansainvaelluksista – olemme nähneet vasta pientä esimakua.

 

Eurooppa pärjää vain yhdessä

EU on joukko pieniä valtioita. Yksikään EU-maa ei ole oikeasti iso maa maailman mittakaavassa. Iso-Britanniassa osa päättäjistä ja kansasta elää harhassa, että se omillaan kykenisi neuvottelemaan paremmat sopimukset muun maailman kanssa kuin EU:n jäsenenä. Turha kuvitelma.

Vain yhdessä ja yhtenäisenä EU:lla on neuvotteluvaltaa 8 miljardin ihmisen planeetallamme. Olen vahvasti imperialismia vastaan, mutta EU:n peruskirjan ihmisoikeudet soisin kaikille maailman ihmisille. Ja meidän pitää puolustaa niitä myös EU:n sisällä.